Onko introverteista pomoiksi?

Päätin tänään tehdä ”Linus Jonkmanit” ja tulla ulos kaapista. Paljastaa koko maailmalle, että minäkin olen niitä: minä olen introvertti. Oikeastaan olen ihan tyytyväinen ja vähän jopa ylpeä sellainen. Sisäänpäinsuuntautuneisuutta ei kuitenkaan pidetä suuressa huudossa meillä päin. Vai oletteko joskus nähneet työpaikkailmoituksen, jossa etsittäisiin työntekijää, joka työskentelee mielellään (myös) yksin tai kuulleet organisaatiosta, jossa johtajaksi etsitään sisäänpäinsuuntautunutta osaajaa? En minäkään.

Olen työskennellyt lähes aina esimiestehtävissä, ja pidän esiintymisestä ja syvällisistä keskusteluista. Eräs tuttavani yllättyi kun kuuli introverttiudestani, ja tsemppasi minua tyyliin; ”älä välitä, ei sinusta kyllä huomaa, että olisit introvertti”. Mietin, mitä tuohonkin pitäisi vastata. Kiitos? Mutta kuten kunnon introvertin kuuluu, olin hiljaa.

Introverttius eli sisäänpäinsuuntautuneisuus ja ekstroverttius eli ulospäinsuuntautuneisuus ovat pysyviä, biologisesti määräytyviä persoonallisuuden piirteitä. Länsimaista maailmaa voi luonnehtia ekstrovertiksi. Selvitysten mukaan ekstroverttejä on noin ¾ koko väestöstä. Arviot kuitenkin vaihtelevat hieman tutkimuksesta riippuen.

Ekstroverttejä pidetään sosiaalisina, mutta se ei aina tarkoita sosiaalisia taitoja. Sosiaaliset taidot eivät ole riippuvaisia siitä, mille kohtaa introvertti-ekstrovertti –akselilla sijoitumme. Usein oletetaan, että introvertit eivät pidä puhumisesta tai ihmisistä, ja heitä saatetaan pitää ujoina tai töykeinä. Totuus kuitenkin on, että introvertit voivat puhua pitkään ja taukoamatta asioista, joista he ovat kiinnostuneita. Small talk tai keskusteleminen isossa seurueessa ei kuitenkaan ole introverteille mieluista. Taitoa voi harjoitella, mutta introvertti kaipaa vuorovaikutustilanteiden jälkeen rauhaa ja mahdollisuutta ladata akkujaan ja pohtia asioita.

Introvertit tarvitsevat myös ”oikean syyn” tutustua ihmisiin – kanssakäyminen itsessään ei ole heille ”se juttu”. Introvertti yleensä myös sanoo mitä ajattelee, eikä aina sitä mitä halutaan kuulla. Ruotsalais-tanskalaisen Silta-rikossarjan Saga on hauska esimerkki introvertista persoonasta. Hän saattaa antaa itsestään töykeän kuvan, mutta pohjimmiltaan hän on kuitenkin hyvin sympaattinen. (Veikkaan, että hänellä on kuitenkin vähän jotakin muutakin vinksallaan kuin pelkkä introverttius… olen muuten lukenut, että joidenkin amerikkalaisten psykologien mielestä sisäänpäinsuuntautuneisuus tulisi luokitella sairaudeksi…)

Perehdyttyäni erilaisiin persoonallisuustyyppeihin työelämän näkökulmasta, olen pohtinut sitä, voiko introvertti olla hyvä johtaja. Kari Helinin (2009) mukaan suomalaisista johtajista jopa 78 % on ekstroverttejä.  Totta puhuen olen halunnut selvittää itselleni, onko minulla kehittymisen mahdollisuuksia esimiestehtävässäni, vai onko tulevaisuuteni sinetöity vain perimäni vuoksi. Voiko introvertti yleensäkään soveltua johtotehtäviin? Uskon, että monilla introverteilla pomoilla on ns. huijarisyndrooma. Jos sisäänpäinsuuntautunut pomo ei ole selvittänyt omia persoonallisuuspiirteitään, saati hyväksynyt niitä, saattaa hän pyrkiä luomaan itsestään ns. stereotyyppistä johtajakuvaa, joka kuitenkin on ristiriidassa hänen oman minänsä kanssa. Samalla hän kokee itsensä huijariksi ja surkeaksi pomoksi. Ja väsyy.

Tärkeämpää kuin kysyä, voiko introvertti olla hyvä pomo, on kysyä millainen hyvä pomo on. Mielipiteitä on monenlaisia riippuen siitä keneltä kysyy. Työntekijöillä on erilaisia näkemyksiä (usein riippuen heidän omasta persoonallisuustyypistään), ja eri sidosryhmät saattavat nähdä asiat eri tavoin. Yrityksen omistajien näkemys on usein erilainen kuin henkilöstön.

Molemmilla persoonallisuustyypeillä on omat vahvuutensa. Introverttien johtajien merkittävimpänä vahvuutena pidetään kuuntelemisen taitoa. Introvertti pomo käyttää paljon aikaa myös yksinoloon, jolloin hän harkitsee päätöksiään, tekee visioita ja perusteellista valmistelutyötä. Introvertti yleensä ajattelee ennen kuin toimii. Hän myös käyttää mielellään aikaa kahdenkeskisiin keskusteluihin alaistensa kanssa. Ekstrovertit pomot puolestaan rakentavat enemmän palaverikulttuuria. Merkittävin introverttien pomojen kehittämiskohta on palautteen antaminen. Ekstroverteillä kuunteleminen.

Tutkimusten mukaan ekstrovertit ja introvertit pärjäävät yhtä hyvin johtotehtävissä. Miksi pomoina on sitten niin paljon enemmän ekstroverttejä? Tätä on selitetty sillä, että ekstrovertit tuovat herkemmin saavutuksiaan esiin, ja heillä on yleensä laajemmat yhteistyöverkostot. (Lisätty myöh.: Eräs valveutunut lukijani kommentoi, että ekstroverttien osuus johtajista on lähes sama kuin ekstroverttien osuus koko väestöstä. Ja näin tosiaan näyttää olevan! Kiitos kommentista!)

Työyhteisössä tarvitaan erilaisia persoonia, ja myös johtotehtävissä monipuolisuus on arvokasta. Erilaisissa organisaatioissa, erilaisissa esimiestehtävissä ja toisaalta organisaation eri vaiheissa tarvitaan erilaisia pomoja.   

Tarkoituksenani ei ole todistaa, että kaikista introverteista olisi pomoiksi. Kaikista ekstroverteistäkään ei ole. (Ja varsinkin, kaikki eivät edes halua pomoiksi.) En myöskään väitä, että introvertit olisivat parempia pomoja kuin ekstrovertit tai toisin päin. Haluan kuitenkin kannustaa muitakin introverttipomoja tai pomoksi aikovia: meistä kaikista on hyviksi pomoiksi, kun otamme omat vahvuutemme käyttöön. Emme ehkä ole stereotyyppisiä johtajia, mutta kaikki puhuu sen puolesta, että myös introverteista on hyviksi pomoiksi.

Meillä kaikilla on mahdollisuus kehittyä, persoonallisuustyypistä riippumatta. Introverteista ei kuitenkaan saa ekstroverttejä, eikä toisin päin. Toisaalta jotkut ekstroverttien juurruttamat työelämän käytöstavat kuuluvat länsimaiseen työkulttuuriin. Siihen meidän introverttienkin on osaltamme sopeuduttava. Se vaatii ehkä sitä, että astumme kaapista ulos, osin epämukavuusalueellemmekin. Ainakin meidän introverttien johtajien kannattaa treenata small talk –taitojamme, korottaa vähän ääntämme ja uskaltaa katsoa välillä silmiin.