Koska puhutaan alaistaidoista?

Sain jo blogistin urani tässä vaiheessa palautetta siitä, että kirjoitan vain johtamisesta enkä lainkaan alaistaidoista. Lupasin korjata asian ensi tilassa, mutta Alf Rehnin kolumnin (HS 5.9.2015) innoittamana keskityn tässä vaiheessa aiheeseen vielä suhteellisen yleisellä tasolla (seuraavassa blogikirjoituksessa aiheesta enemmän). Alf Rehnin ansiokkaan kolumnin löydät täältä .

Käy ihmeessä lukemassa. Olisin voinut kirjoittaa itse tuon kaiken, jos vain olisin osannut.

Rehn haastaa kolumnissaan puhumaan alaistaidoista enemmän. Puhutaan sitten:

Alaistaidot ovat jonkin sortin tabu. Jos johtaja puhuu alaistaidoista, silloin on jotain pahasti pielessä.  Olen kuullut, että meidän ei tulisi käyttää edes alainen-käsitettä, sillä se on halventavaa. Pitäisi puhua työntekijöistä tai työkavereista. Alaistaidot-terminkin tilalle on kaupattu ainakin työyhteisötaidot- ja sisäinen yrittäjyys –käsitteitä. Itse otan nyt riskin, ja kirjoitan alaistaidoista, vaikka joku saattaakin vetää herneen nenäänsä.

Alaistaidoilla tarkoitetaan vuorovaikutustaitoja työyhteisön sisällä (myös esimiehen kanssa), oman työn hyvää hoitamista ja vastuunkantoa sekä hyvää asennetta. (Työyhteisötaidot pitävät yleensä sisällään sekä työntekijän alaistaidot että johtajan johtamistaidot.)  

Miten alaistaitoja sitten voisi opetella saati opettaa? Eräässä organisaatiossa esimiehiä koulutettiin tämän tästä, ja aina koulutuspäivän päätteeksi esimiehet kysyivät, koska alaisille opetetaan alaistaitoja. Koulutusta ei kuitenkaan ikinä järjestetty, vaikka tarve porukalla yhdessä todettiinkin. Ehkä aihepiiri on liian lavea ja lähtötasot erilaisia. Ehkä koetaan, että alaistaitoihin liittyviin asioihin on parempi keskittyä kahden kesken esimerkiksi kehityskeskusteluissa. Valitettavasti joskus taitojen hiominen on aloitettava käytössääntöjen opettelusta. Siitä että kaveria ei kiusata ja ainakaan asiakkaiden aikana ei kiroilla. Uskon, että suurin osa pomoista saa kuitenkin kiittää Luojaansa hyvistä alaisista, joiden kanssa alaistaitoja voi kehittää enemmänkin esimerkiksi keskinäistä vuorovaikutusta parantamalla tai aloitteellisuutta lisäämällä.

Rehn kirjoitti, että pomokin voi kaivata kannustusta tai joskus jopa lohdutusta. Pomokin on ihminen, jolla on tunteet ihan samoin kuin johdettavillaankin. Olen nähnyt tilanteen, jossa pomolle on todettu, että ”kyllä sun nyt vaan pitää kestää, koska sä olet tuollaisessa asemassa”. Tällaisessa tilanteessa johtajan yksinäisyys konkretisoituu.

Kerran kiittäessäni työntekijää hänen kannustavista sanoistaan hän kommentoi, että ei se niin helppoa ole. Ettei tulkita nuoleskeluksi. Avoin palaute- ja tsemppauskulttuuri onkin kullanarvoinen asia. Ne kannustukset ja tuen osoitukset, joita itse olen saanut, merkitsevät minulle paljon. Alaisten tuki auttaa jaksamaan ja uskomaan, että eteenpäin mennään, vaikka välillä mankelin läpi.

Johtajaksi kasvetaan. Johtajana oleminen ja siinä kehittyminen ei ole mahdollista ilman alaisia. Taitaa se olla kuten Rehn kirjoitti: Hyvällä johtajalla on onnelliset alaiset. Ja samalla hyvillä alaisilla on onnellinen johtaja. Molemmilla on hommansa hoidettavana.