Jouduin patistamaan itseäni tällä
kertaa aiheeni äärelle. Stressin, selviytymiskeinojen ja introversion välinen
suhde on asia, jota en kovin mielelläni haluaisi tunnustaa. Mutta aloitetaan
alusta…
Viiden suuren
persoonallisuuspiirteen teoria (eli ’Big Five’) tunnistaa viisi
persoonallisuuden piirrettä, joiden taso yksilöissä on joko korkea tai matala
tai jotakin tältä väliltä. Piirteet ovat neuroottisuus
eli tunne-elämän epätasapainoisuus, ekstraversio eli ulospäinsuuntautuneisuus,
avoimuus uusille kokemuksille, sovinnollisuus ja tunnollisuus.
Persoonallisuuspsykologian mukaan piirteet tarkoittavat ihmisen suhteellisen
pysyviä tapoja käyttäytyä, tuntea ja ajatella. Tämän hetkisen tiedon valossa
näyttää siltä, että persoonallisuuden piirteet ovat biologiaan perustuvia
taipumuksia. Edellä mainituista viidestä persoonallisuuden piirteestä
erityisesti neuroottisuus ja ekstraversio (tai toisaalta introversio) ovat
vahvasti temperamenttiin pohjautuvia piirteitä. Temperamentti puolestaan
viittaa ihmisten välisiin eroihin heidän taipumuksissaan ja
reagointityyleissään. Nämä erot ovat synnynnäisiä ja ainakin osin
perinnöllisiä, ja ne pohjautuvat keskushermoston aktiivisuuden ja aivojen neuraalisten
säätelyjärjestelmien biologisiin eroihin. Erot ovat näkyvissä jo vauvaikäisillä
ja ovat suhteellisen pysyviä koko elämän ajan.
Piirreteorian näkökulmasta matala
ekstraversion taso eli introversio on siis pysyvä ja vahvasti biologiaan
perustuva piirre. Ekstraversion tasoa ei juurikaan pysty muuttaa (vaikka
ihmisen persoonallisuus muovautuukin elämänkulun myötä ja myös ympäristön ja
tilannetekijöiden vaikutuksesta). Tämän ymmärtäminen auttaa ymmärtämään myös
omaa stressikäyttäytymistään.
Keltikangas-Järvisen mukaan
ihmisen temperamentin merkitys on suurimmillaan tilanteissa, jotka ovat
ihmiselle poikkeuksellisia tai joissa hän kohtaa äärimmäisiä vaatimuksia.
Tällaisissa tilanteissa ihmisen synnynnäiset taipumukset ottavat herkästi
vallan, ja opitut ja rationaaliset käyttäytymismallit joutuvat taka-alalle. Stressi
on tällainen poikkeuksellinen tilanne. Tutkimusten mukaan synnynnäinen
temperamentti on myös sydän- ja verisuonitautien ja aikuisiän diabeteksen (eli
niin sanottujen stressisairauksien) riskitekijä.
Miltä sitten näyttää
ekstraversion tason ja hyvinvoinnin yhteys? Näyttää siltä, että ekstraversion
korkea taso on yhteydessä ihmisen tyytyväisyydentunteeseen, onnellisuuteen ja
vahvaan elämänhallinnan tunteeseen. Myös hyvä terveys ja pitkäikäisyys
näyttävät olevan yhteydessä ekstraversion korkeaan tasoon. Big five –teoriassa
ekstraversion alapiirteisiin luetaan muun muassa itsevarmuus ja iloisuus, ja
ekstraversion korkean tason kerrotaan esiintyvän ihmisessä innostuvuutena ja
optimistisuutena.
Tutkimusten valossa introvertit
eivät ole siis yhtä tyytyväisiä, onnellisia, iloisia, itsevarmoja ja optimistia
kuin ekstravertit kanssakulkijansa. Persoonallisuuden piirteet näyttävät
vaikuttavan myös tunteiden säätelyyn. Korkean ekstraversion tason on todettu
kytkeytyvän vahvaan tunteiden säätelyyn, johon liittyvät myös optimismi ja
itsetunto.
Kirjoitin alussa, että aihe on ollut
itselleni jonkin verran harmitusta aiheuttava. Olen pohtinut sitä, miten
ihmisen biologia voi määritellä niin vahvasti esimerkiksi sen, miten
positiivisesti suhtaudumme asioihin tai miten tyytyväisiä olemme elämäämme.
Onko introverttien peli siis menetetty? Jos olemme vahvasti introvertteja, onko
meidän siis vain hyväksyttävä, että olemme loppuelämämme stressaantuneempia
kuin muut?
Aiheeseen tutustuttuani kaksi
asiaa helpotti kummasti oloani. Ensinnä ymmärsin
sen, että olemme paljon muutakin kuin introvertteja. Yhtäältä meissä on
myös skaala muita persoonallisuuden piirteitä, kuten Big Five –teoriassakin
todettiin. Ne luovat meistä huomattavasti kompleksisempia yksilöitä, ja
vaikuttavat samatenkin mm. stressin kokemiseen. Asia ei ole siis niin
yksinkertainen. Toisaalta persoonallisuuspiirteiden ja temperamentin lisäksi
persoonallisuutemme koostuu myös sopeutumistavoistamme (tavoitteistamme,
arvoistamme, selviytymiskeinoistamme…) ja identiteetistämme. Ja lisäksi
persoonamme on jatkuvasti vuorovaikutuksessa myös ympäristömme ja vallitsevan
kulttuurin kanssa. Persoonamme kehittyy koko elämämme ajan.
Toinen ahaa-elämykseni liittyi selviytymiskeinoihin, joista käytetään myös
termiä coping. Selviytymiskeinoiksi luetaan ihmisen jatkuvasti muuntuvat
tiedolliset ja toimintaan suuntautuneet pyrkimykset vähentää, hallita tai
sietää sellaisia asioita, jotka kuluttavat ihmisen voimavaroja tai ylittävät
ne. Kyse on siis siitä, miten ihminen toimii stressitilanteissa. Coping-keinot
voidaan jakaa ongelmasuuntautuneisiin ja tunnesuuntautuneisiin keinoihin.
Ongelmasuuntautuneet keinot pyrkivät muuttamaan stressiä aiheuttavaa
tilannetta, kun taas tunnesuuntautuneet keinot keskittyvät ennemmin tilanteesta
aiheutuneen epämiellyttävän tunteen lievittämiseen. Jälleen on mielenkiintoista
– ja hiukkasen ärsyttävää, että korkea ekstraversion taso näyttää olevan
yhteydessä ongelmasuuntautuneiden keinojen käyttämiseen, ja introvertit
turvautuvat herkemmin tunnesuuntautuneisiin coping-keinoihin. Ahaa-elämykseni
liittyi kuitenkin siihen, että selviytymiskeinojen käytössä on mahdollisuus
kehittyä, ja niitä voi tietoisesti opetella.
Samalla tavoin kuin introvertti
johtaja on todennäköisesti joutunut sopeuttamaan toimintaansa ekstraversiota
suosivassa bisnesmaailmassa, on introvertin mahdollista kehittyä myös
stressitilanteiden käsittelyssä. Valitettavasti nämä asiat vaativat
introverteilta vähän enemmän työtä. (Onneksi monet vahvuutemme kompensoivat
vähän tilannetta!)
Tuskin on olemassa johtajaa – oli
hänen ekstraversionsa taso sitten korkea tai matala – joka ei kokisi stressaavia
tilanteita työssään. Todennäköisesti johtajan asema ja vastuu organisaatiossa
johtavat stressaaviin tilanteisiin. Stressi voi olla seurausta liian suuresta
työtaakasta ja vähäisestä palautumisajasta, isoiksi paisuneista haasteista
työssä, suurista vastuista tai esimerkiksi työyhteisön ristiriitatilanteista
tai johtajan julkisesta roolista. Johtajalta vaaditaan erityisen toimivia
selviytymiskeinoja ja hyvää tunteiden säätelyä, jotta johtajan stressi ei
vaikuttaisi negatiivisesti koko organisaatioon. Introvertteja pomoja
sparranneen Kahnweilerin mukaan erityisiä stressin aiheuttajia introverteilla
johtajilla ovat työmäärä, itsevarmuuden puute ja ylikuormittuminen
sosiaalisissa tilanteissa. Liiallista työmäärääkin Kahnweiler perustelee
introversiolla, sillä juuri itsevarmuuden puute saattaa estää introvertteja
(myös pomoja) sanomaan ”ei”.
Voimme siis jälleen todeta, että
introverttipomoilla on haasteita ehkä hitusen enemmän kuin ekstraverteilla.
Siitä huolimatta toivoa on. Erityisesti kehottaisin miettimään omia
coping-keinoja. Millaisia keinoja käytät luontaisesti stressaavissa
tilanteissa? Oletko huomannut, että vaikeissa tilanteissa oma temperamenttisi
ajaa järkevien toimintatapojesi yli? Millaisia ongelmasuuntautuneita
selviytymiskeinoja voisit käyttää? Näitä on hyvä työstää jo ennen kuin ”tilanne
on päällä”. Samoja asioita pohdin itsekin tällä hetkellä.
Lähteitä ja lukemista:
Metsäpelto & Feldt (toim.):
Meitä on moneksi – Persoonallisuuden psykologiset perusteet
Kahnweiler: The Introverted
Leader
