Introvertteja kuvataan
valitettavan usein ihmisiksi, joiden sosiaaliset taidot ovat huonot. Ekstrovertteihin
verrattuna me introvertit harkitsemme pidempään, ennen kuin puhumme, mutta se
tuskin tekee meistä sosiaalisesti rajoittuneita. Meille merkitsee paljon se, mitä
puhumme, kenelle puhumme, milloin puhumme ja varsinkin miksi puhumme. Voit siis
luottaa siihen, että se mitä suustamme päästämme, on yleensä tarkoin harkittua
(pois lukien äärimmäisen stressaavat tilanteet, jolloin saatamme käyttäytyä
kuin sekopäät!).
Siinä missä ekstrovertit
ajattelevat yleensä ääneen ja tuovat julki keskeneräisiäkin ajatuksiaan, me
introvertit haluamme hioa ajatuksemme loppuun saakka omassa päässämme, ennen
kuin kajautamme ne ilmoille. Yleensä siinä vaiheessa on kuitenkin jo myöhäistä:
ekstrovertit ovat ehtineet tuossa ajassa jo vaihtaa pariinkin otteeseen
puheenaihetta, tai palaveri päättyy. Introvertit leimataan tästä syystä usein hitaiksi
ajattelijoiksi. Me olemme kuitenkin päinvastoin erityisen hyviä juuri
ajattelussa, mutta meistä on mukavampaa puhua vasta sitten, kun ajatuksemme
ovat hioutuneet mielessämme tarpeeksi.
Palaverien ja kokousten
johtaminen ei yleensä tuota introverteille pään vaivaa. Johtamiseen annettu
mandaatti antaa introvertille tilan viedä kokousta eteenpäin, ja toisaalta
vetäjänä hänellä on ollut mahdollisuus valmistautua kokoukseen erityisen hyvin.
Ajatukset ovat ehtineet kehittyä ennen kokousta. Introvertti myös yleensä
ymmärtää sekä ekstroverttien että introverttien ajattelu-, kommunikointi- ja
ideointitapoja, ja pystyy näin ottamaan perinteisten ideointimallien ja
kokousrakenteiden rinnalle myös introvertteja osallistavia menetelmiä. (Saadaksesi
introverteista kokouksessa eniten irti, muista ainakin nämä kaksi asiaa: a) lähetä
osallistujille esityslista, joka sisältää myös asiaesittelyt, hyvissä ajoin
etukäteen, jotta kaikilla on mahdollisuus tehdä ajatustyötä ennen kokousta. b)
Isoissa asioissa tai asioissa, joissa päätöksenteko tai ideointi tuntuu olevan
hankalaa, anna osallistujille mahdollisuus lähettää ideoita sähköpostitse vielä
kokouksen jälkeen.) Introvertit ovat yleensä hyviä kuuntelijoita, joten introverttipomot
käyttävät mielellään aikaansa osallistamiseen. Tarkka havainnointi ja kuuntelu
auttavat johtajaa muodostamaan asiasta laajan kokonaiskuvan, mikä vaikuttaa
myös johtajan päätöksentekoon.
Introverttien ilmeitä ja olemusta
luetaan helposti väärin. Saatamme näyttää poissaolevilta, apaattisilta,
tympeiltä tai siltä, että kokousaihe ei kiinnosta. Yleensä juuri silloin kun
näytämme tuolta, päässämme käy kova kuhina ja olemme aktiivisimmillaan. Kun ekstrovertit
heittelevät ajatuksiaan ja ideoitaan ilmaan ja toisilleen, meillä
introverteilla ajatukset sinkoilevat vain aivojemme osista toiseen, ja odotamme
sitä hetkeä, että pääsisimme hetkeksi omaan rauhaan ”purkamaan päämme”. (Jos
aihe on mielestämme hyvin innostava ja palaveri pitkä ja ekstroverttien
energian kyllästämä, lopputuloksena voi olla rumaa jälkeä, kuvainnollisesti. Tuolloin
ajatusketjut ovat päässämme silkkaa sotkua, ja tarvitsemme omaa tilaa ja kynää
ja paperia.)
Me introvertit inhoamme yli
kaiken keskeyttämistä. Silloin kun puhumme, hartain toiveemme on, että meitä
kuunnellaan. Huonosti johdetussa kokouksessa introvertit jäävät helposti
jalkoihin – emme mielellämme ota keskustelussa tilaa varsinkaan silloin, jos meillä
ei ole asiaan todella tähdellistä sanottavaa.
Introvertit rinnastetaan usein
ujoihin ja esiintymiskammoisiin ihmisiin. Joskus näin ehkä onkin, mutta monille
introverteille esiintyminen ja yleisön edessä puhuminen on mieluista. Mikä
onkaan meille upeampaa, kuin päästä kerrankin puhumaan ilman keskeytyksiä!
Introverttipomot perehtyvät yleensä syvällisesti omaan vastuualueeseensa
(ennemmin kuin ”laajasti kaikkeen pintapuolisemmin”). Syvällinen perehtyneisyys
ja innostus omaan spesiaalialaan saavat aikaan huolellisesti valmisteltuja ja
asiapitoisia esityksiä. Puhumme mieluummin asian kuin esiintymisen vuoksi,
mutta introverttikin voi esiintyessään innostua! Mikäli aihe on hänelle tuttu,
tärkeä ja innostava, voi olla että häntä ei silloin pidättele mikään.
Esityksensä jälkeisessä iltatilaisuudessa tämä innostunut ja innostava puhuja
voi kuitenkin olla hyvinkin vaisu tarkkailija.
Me introverttipomot kommunikoimme
yleensä mieluiten kirjallisesti. Tässä asiassa myös kompuroimme useimmin. Käytämme
meille tutuinta ja turvallisinta kommunikointitapaa, sähköpostia. Mielestäni
siinä ei ole mitään kummallista, että lähetän sähköpostia viereiseen
työhuoneeseen. Mielestäni on kätevää, että olen saanut sanottavani kirjattua
selkeästi työtoverilleni, joka voi lukea viestin silloin, kun se hänelle
parhaiten sopii ja palata asiaan vielä myöhemminkin. Sähköpostijohtamista ei
voi kuitenkaan suositella yhtään kenellekään. Johtajan on pystyttävä
kommunikoimaan kasvokkain työntekijöidensä ja sidosryhmiensä kanssa. Tästä
syystä meidän onkin astuttava päivittäin monta kertaa ulos mukavuusalueeltamme
eikä toimia siten, mikä helpoimmalta tuntuu. Ja harjoituksen myötä
mukavuusalueemme kasvaa. Monitahoiset vuorovaikutustilanteet kuitenkin kuluttavat
introverttien energiaa monin kerroin verrattuna ekstrovertteihin kollegoihin.
Tästä syystä introverttipomon onkin syytä järjestää itselleen
latautumismahdollisuuksia – pieniä rauhallisia hetkiä – työpäivän aikana. (Tällä
en tarkoita päiväunia tai uusinta Cosmopolitania, vaan hetkeä, jolloin
introverttipomolla on mahdollisuus esimerkiksi kirjata havaintojaan ylös,
laatia toteutussuunnitelmia ja valmistella asioita…) Näin introvertit
toimivatkin, jopa tiedostamattaan, jos heillä vain on siihen mahdollisuus.
Itselleni myöskään puhelimessa
puhuminen ei kuulu mieluisiin kommunikointitapoihin (olen kuullut että sama
koskee monia muitakin introvertteja). En oikein ymmärrä ihmisiä, jotka
vaihtavat kuulumisiaan mielellään puhelimitse. Puhelimessa on vieläkin
vaikeampaa hahmottaa keskustelun rytmiä, kun käytössä on yksi aisti vähemmän.
Me introvertit olemmekin loistavia tekstiviestinkirjoittajia. Lähipiirissäni
yksi toisensa jälkeen on oppinut, että minun kanssani kommunikointi onnistuu
parhaiten tekstiviestitse. Uskon, että monille ”ääri-introverteille”, joiksi
itsenikin luen, sähköposti ja tekstiviesti ovat olleet ratkaisevia
innovaatioita. Olen todennut, että myöskään Lync-chattailu tai
whatsapp-viestittely eivät tunnu minusta mukavilta, vaikka niissäkin
kommunikointi tapahtuu kirjallisesti. Syy lienee se, että molemmissa keskustelukumppanilta
odotetaan nopeita vastauksia tai jopa on-line-keskustelua, enkä halua hoputtaa
ajatuksiani. (Ja kuka ihme on keksinyt ääniviestit??)
Tutkimusten mukaan näyttää siltä,
että myös palautteenanto on yksi merkittävä introverttipomon kehittämiskohde.
Onneksi sitäkin voi harjoitella! Kuten alussa kerroin, introverttien
sosiaaliset taidot harvoin ovat huonommat kuin muillakaan. Introverttipomo
keskustelee kyllä työntekijänsä kanssa mielellään kun tilanne on rauhoitettu ja
asiaa on. Introvertit pitävätkin – niin hassulta kuin se kuulostaakin –
syvällisistä ja pitkistä keskusteluista, kun aihepiiri on heille tärkeä ja
yleensä silloin, jos keskustelukumppaneita on vain yksi tai korkeintaan
muutama. Introverttipomo onkin parhaimmillaan kahdenkeskisissä keskusteluissa työntekijöidensä
kanssa kuunnellen ja keskustellen luoden heidän välilleen luottamuksellista
suhdetta ja sitoutuneisuutta organisaatioon. Tämä höystettynä
palautteenannolla, on mainio paketti sekä introverttipomolle että hänen
työntekijälleen.