sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Introverttipomon johtamishaasteet 1/5: Kommunikointi


Introvertteja kuvataan valitettavan usein ihmisiksi, joiden sosiaaliset taidot ovat huonot. Ekstrovertteihin verrattuna me introvertit harkitsemme pidempään, ennen kuin puhumme, mutta se tuskin tekee meistä sosiaalisesti rajoittuneita. Meille merkitsee paljon se, mitä puhumme, kenelle puhumme, milloin puhumme ja varsinkin miksi puhumme. Voit siis luottaa siihen, että se mitä suustamme päästämme, on yleensä tarkoin harkittua (pois lukien äärimmäisen stressaavat tilanteet, jolloin saatamme käyttäytyä kuin sekopäät!).

Siinä missä ekstrovertit ajattelevat yleensä ääneen ja tuovat julki keskeneräisiäkin ajatuksiaan, me introvertit haluamme hioa ajatuksemme loppuun saakka omassa päässämme, ennen kuin kajautamme ne ilmoille. Yleensä siinä vaiheessa on kuitenkin jo myöhäistä: ekstrovertit ovat ehtineet tuossa ajassa jo vaihtaa pariinkin otteeseen puheenaihetta, tai palaveri päättyy. Introvertit leimataan tästä syystä usein hitaiksi ajattelijoiksi. Me olemme kuitenkin päinvastoin erityisen hyviä juuri ajattelussa, mutta meistä on mukavampaa puhua vasta sitten, kun ajatuksemme ovat hioutuneet mielessämme tarpeeksi.

Palaverien ja kokousten johtaminen ei yleensä tuota introverteille pään vaivaa. Johtamiseen annettu mandaatti antaa introvertille tilan viedä kokousta eteenpäin, ja toisaalta vetäjänä hänellä on ollut mahdollisuus valmistautua kokoukseen erityisen hyvin. Ajatukset ovat ehtineet kehittyä ennen kokousta. Introvertti myös yleensä ymmärtää sekä ekstroverttien että introverttien ajattelu-, kommunikointi- ja ideointitapoja, ja pystyy näin ottamaan perinteisten ideointimallien ja kokousrakenteiden rinnalle myös introvertteja osallistavia menetelmiä. (Saadaksesi introverteista kokouksessa eniten irti, muista ainakin nämä kaksi asiaa: a) lähetä osallistujille esityslista, joka sisältää myös asiaesittelyt, hyvissä ajoin etukäteen, jotta kaikilla on mahdollisuus tehdä ajatustyötä ennen kokousta. b) Isoissa asioissa tai asioissa, joissa päätöksenteko tai ideointi tuntuu olevan hankalaa, anna osallistujille mahdollisuus lähettää ideoita sähköpostitse vielä kokouksen jälkeen.) Introvertit ovat yleensä hyviä kuuntelijoita, joten introverttipomot käyttävät mielellään aikaansa osallistamiseen. Tarkka havainnointi ja kuuntelu auttavat johtajaa muodostamaan asiasta laajan kokonaiskuvan, mikä vaikuttaa myös johtajan päätöksentekoon.  

Introverttien ilmeitä ja olemusta luetaan helposti väärin. Saatamme näyttää poissaolevilta, apaattisilta, tympeiltä tai siltä, että kokousaihe ei kiinnosta. Yleensä juuri silloin kun näytämme tuolta, päässämme käy kova kuhina ja olemme aktiivisimmillaan. Kun ekstrovertit heittelevät ajatuksiaan ja ideoitaan ilmaan ja toisilleen, meillä introverteilla ajatukset sinkoilevat vain aivojemme osista toiseen, ja odotamme sitä hetkeä, että pääsisimme hetkeksi omaan rauhaan ”purkamaan päämme”. (Jos aihe on mielestämme hyvin innostava ja palaveri pitkä ja ekstroverttien energian kyllästämä, lopputuloksena voi olla rumaa jälkeä, kuvainnollisesti. Tuolloin ajatusketjut ovat päässämme silkkaa sotkua, ja tarvitsemme omaa tilaa ja kynää ja paperia.)

Me introvertit inhoamme yli kaiken keskeyttämistä. Silloin kun puhumme, hartain toiveemme on, että meitä kuunnellaan. Huonosti johdetussa kokouksessa introvertit jäävät helposti jalkoihin – emme mielellämme ota keskustelussa tilaa varsinkaan silloin, jos meillä ei ole asiaan todella tähdellistä sanottavaa.

Introvertit rinnastetaan usein ujoihin ja esiintymiskammoisiin ihmisiin. Joskus näin ehkä onkin, mutta monille introverteille esiintyminen ja yleisön edessä puhuminen on mieluista. Mikä onkaan meille upeampaa, kuin päästä kerrankin puhumaan ilman keskeytyksiä! Introverttipomot perehtyvät yleensä syvällisesti omaan vastuualueeseensa (ennemmin kuin ”laajasti kaikkeen pintapuolisemmin”). Syvällinen perehtyneisyys ja innostus omaan spesiaalialaan saavat aikaan huolellisesti valmisteltuja ja asiapitoisia esityksiä. Puhumme mieluummin asian kuin esiintymisen vuoksi, mutta introverttikin voi esiintyessään innostua! Mikäli aihe on hänelle tuttu, tärkeä ja innostava, voi olla että häntä ei silloin pidättele mikään. Esityksensä jälkeisessä iltatilaisuudessa tämä innostunut ja innostava puhuja voi kuitenkin olla hyvinkin vaisu tarkkailija.  

Me introverttipomot kommunikoimme yleensä mieluiten kirjallisesti. Tässä asiassa myös kompuroimme useimmin. Käytämme meille tutuinta ja turvallisinta kommunikointitapaa, sähköpostia. Mielestäni siinä ei ole mitään kummallista, että lähetän sähköpostia viereiseen työhuoneeseen. Mielestäni on kätevää, että olen saanut sanottavani kirjattua selkeästi työtoverilleni, joka voi lukea viestin silloin, kun se hänelle parhaiten sopii ja palata asiaan vielä myöhemminkin. Sähköpostijohtamista ei voi kuitenkaan suositella yhtään kenellekään. Johtajan on pystyttävä kommunikoimaan kasvokkain työntekijöidensä ja sidosryhmiensä kanssa. Tästä syystä meidän onkin astuttava päivittäin monta kertaa ulos mukavuusalueeltamme eikä toimia siten, mikä helpoimmalta tuntuu. Ja harjoituksen myötä mukavuusalueemme kasvaa. Monitahoiset vuorovaikutustilanteet kuitenkin kuluttavat introverttien energiaa monin kerroin verrattuna ekstrovertteihin kollegoihin. Tästä syystä introverttipomon onkin syytä järjestää itselleen latautumismahdollisuuksia – pieniä rauhallisia hetkiä – työpäivän aikana. (Tällä en tarkoita päiväunia tai uusinta Cosmopolitania, vaan hetkeä, jolloin introverttipomolla on mahdollisuus esimerkiksi kirjata havaintojaan ylös, laatia toteutussuunnitelmia ja valmistella asioita…) Näin introvertit toimivatkin, jopa tiedostamattaan, jos heillä vain on siihen mahdollisuus.   

Itselleni myöskään puhelimessa puhuminen ei kuulu mieluisiin kommunikointitapoihin (olen kuullut että sama koskee monia muitakin introvertteja). En oikein ymmärrä ihmisiä, jotka vaihtavat kuulumisiaan mielellään puhelimitse. Puhelimessa on vieläkin vaikeampaa hahmottaa keskustelun rytmiä, kun käytössä on yksi aisti vähemmän. Me introvertit olemmekin loistavia tekstiviestinkirjoittajia. Lähipiirissäni yksi toisensa jälkeen on oppinut, että minun kanssani kommunikointi onnistuu parhaiten tekstiviestitse. Uskon, että monille ”ääri-introverteille”, joiksi itsenikin luen, sähköposti ja tekstiviesti ovat olleet ratkaisevia innovaatioita. Olen todennut, että myöskään Lync-chattailu tai whatsapp-viestittely eivät tunnu minusta mukavilta, vaikka niissäkin kommunikointi tapahtuu kirjallisesti. Syy lienee se, että molemmissa keskustelukumppanilta odotetaan nopeita vastauksia tai jopa on-line-keskustelua, enkä halua hoputtaa ajatuksiani. (Ja kuka ihme on keksinyt ääniviestit??)

Tutkimusten mukaan näyttää siltä, että myös palautteenanto on yksi merkittävä introverttipomon kehittämiskohde. Onneksi sitäkin voi harjoitella! Kuten alussa kerroin, introverttien sosiaaliset taidot harvoin ovat huonommat kuin muillakaan. Introverttipomo keskustelee kyllä työntekijänsä kanssa mielellään kun tilanne on rauhoitettu ja asiaa on. Introvertit pitävätkin – niin hassulta kuin se kuulostaakin – syvällisistä ja pitkistä keskusteluista, kun aihepiiri on heille tärkeä ja yleensä silloin, jos keskustelukumppaneita on vain yksi tai korkeintaan muutama. Introverttipomo onkin parhaimmillaan kahdenkeskisissä keskusteluissa työntekijöidensä kanssa kuunnellen ja keskustellen luoden heidän välilleen luottamuksellista suhdetta ja sitoutuneisuutta organisaatioon. Tämä höystettynä palautteenannolla, on mainio paketti sekä introverttipomolle että hänen työntekijälleen.

2 kommenttia:

  1. Voi miten löysin itseni tuosta tekstistäsi. Lähes joka kohta oli kuin minun elämästäni.

    Huomiosi ilmeiden ja eleiden väärin tulkitsemisesta kolahti todella! Minulle on monesti töissä sanottu, että näytä nyt vähän iloisemmalta tai kysytty kun käytävällä on tultu vastaan, että mikä on, kun näytät noin huolestuneelta. Useimmiten vastaankin, että ei mikään, minä vaan mietin. Kiva tietää, että se onkin yksi introverttien ominaisuuksista. Ei ole koskaan tullut ajateltua sitä noin. 😀

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi! Mukavaa, että löysit tekstistä itsesi. Aina tieto ei lisää tuskaa, vaan joskus voi olla toisinkin päin.

    Introverttipomon johtamishaasteet jatkuvat blogissani seuraavat viikot, joten pysyhän kuulolla.

    Innostavia ajatteluhetkiä! :)Terkuin, Titta

    VastaaPoista