Introverttien puolustuspuheenvuoro

Koska minua suututtaa ja haluan päästellä vähän höyryjä pihalle, ajattelin poiketa välillä johtamishaaste-blogisarjastani sivupoluille. Puolustamaan meitä introvertteja ja hakemaan meille edes hiukkasen enemmän oikeutta olla sellaisia kuin olemme.

Tiedätkö mikä on tyypillisin kommentti, jonka introverttipomo kuulee, jos hän kertoo jollekin olevansa introvertti? Se on jokin näistä: a) En olisi sinusta ikinä uskonut, vaikutat kyllä ihan ekstrovertiltä, b) Sinäkö, no et kyllä varmasti ole tai c) No, ei kai siinä mitään.

Entä osaatko kuvitella, jos ekstroverttipomo kertoisi jollekin olevansa ekstrovertti, että hänelle sanottaisiin: a) En olisi kyllä ikinä uskonut, vaikutat kyllä ihan introvertilta, b) Sinäkö, no et kyllä varmasti ole tai c) No, ei kai siinä mitään. --- Itse en kyllä todellakaan osaa kuvitella. Eihän kenellekään sanota mitään noin töykeää. Paitsi meille introverteille. Ja meidän mielestämme se on vieläpä ihan ok.

Asenteet introversiota kohtaan ovat onneksi muuttuneet – kiitos erityisesti Susan Cainin ja Linus Jonkmanin, jotka ovat tutustuttaneet meidät selkokielellä introverttien maailmaan. Siitä huolimatta työtä on vielä aika tavalla. Valitettavan usein introvertti kokee, että jopa lähipiiri (jos se sattuu koostumaan vahvoista ekstroverteistä) pyrkii korjaamaan häntä. Se tehdään toki hyvässä tarkoituksessa, mutta se on siitä huolimatta väärin. Introversiossa kun ei ole mitään vikaa, ainakaan omasta mielestämme.

Olen lukenut Jennifer Kahnweilerin kirjaa The Introverted Leader. Kirja on selkeä ja mielenkiintoinen: siinä kerrotaan, miten introvertti voi tietyn prosessin ja jatkuvan harjoittelun kautta oppia toimimaan kuten johtajalta odotetaan. Toisin sanoen kirjassa kerrotaan, miten harjoittelun kautta introvertistakin saadaan ekstrovertti. Ei liene ihme, että kirjan kirjoittaja kertoo itse olevansa ekstrovertti. Tietenkin meidän kaikkien – olimme sitten persoonaltamme millaisia hyvänsä – on siirryttävä mukavuusalueeltamme tämän tästä. Ilman sitä emme kehity emmekä opi mitään uutta. Emmekä varsinkaan luo mitään uutta. Tuskin kukaan kuitenkaan haluaa työskennellä ja elää 24/7 epämukavuusalueellaan. Se ei vain ole mahdollista, ilman että lopputuloksena on loppuun palaminen. (Laitapa vahva ekstrovertti neljän seinän sisälle tekemään syvällistä ja yksityiskohtaista tutkimusta viikoksi!)

Mutta ei kukaan puhu ekstroverteistä johtajista – heille ei anneta vinkkejä miten muuttua introvertiksi. Koska se ei ole suotavaa tai sopivaa, eikä siitä ole mitään hyötyä. (Vai voisiko olla? Miten kuunnella paremmin, miten analysoida käsillä olevaa ongelmaa syvällisemmin ennen päätöksentekoa…)

Kirjoitan itsekin introverteista johtajista. Oma lähtökohtani – tietenkin introverttina johtajana – on kuitenkin kaivaa introverteista ne meidän hyvät puolemme esiin ja pyrkiä valjastamaan vahvuuksiamme organisaation käyttöön. Ekstroversiota ihailevalle nyky-yhteiskunnalle ja länsimaiselle bisneskulttuurille me emme voi kovin nopeasti yhtään mitään. Meidän on sopeuduttava, ja siihen itsekin haluan löytää keinoja. Sitä ei voi kuitenkaan tehdä sillä tavoin, että unohtaa itsensä ja oman persoonansa ja yrittää olla joku muu. Haluankin antaa vinkkejä siihen, millä keinoilla sopeutumista voi jaksaa (tiettyyn rajaan asti). Kaikkea ei tarvitse tehdä tyypillisellä ekstrovertti-tavalla. Kyse on tietenkin myös ammatinvalinta-asioista.

Tämä oli introverttien puolustuspuheenvuoro. Jos olet itse introvertti, muista, että olet paras versio itsestäsi! Ja jos olet introvertin puoliso, työtoveri tai ystävä, muista että läheisesi on parhaimmillaan silloin, kun annat hänen olla oma itsensä ja arvostat häntä sellaisenaan.