Sanotaan, että uusi vuosi on uusi
mahdollisuus. Se on mahdollisuus aloittaa puhtaalta pöydältä, arvioida mennyttä
ja suunnitella tulevaa. Vuoden vaihtuminen pysäyttää ainakin minut pohtimaan,
mitä haluan tehdä jatkossa toisin ja mihin haluan panostaa. Tiedän jo nyt, että
läheskään kaikki lupaukseni eivät tule täysimittaisesti toteutumaan, mutta pienikin
muutos voi olla merkittävä askel eteenpäin.
Lupaan ja vannon - kautta kiven
ja kannon - näin julkisesti seuraavaa:
1) Lupaan
opetella sietämään keskeneräisyyttä ja epätäydellisyyttä
Tiedän, että tänäkin vuonna tulen
törmäämään asioihin, jotka vaativat kehittämistä. Siitä huolimatta aion ottaa
tänä vuonna rauhallisemmin. Yritän ymmärtää, että kaikkia kehitysprojekteja ei
voi saada valmiiksi ”tällä viikolla” tai ”tänä vuonna”. Voin tehdä suunnitelman
asioista, jotka vaativat omat kehitysprojektinsa ja priorisoida ne. Aikataulutan
projektit aiempaa pidemmälle aikajänteelle, esimerkiksi seuraavaksi kolmeksi
vuodeksi. Yritän lisäksi ymmärtää sen, että kaikki lähelläni olevat ihmiset
eivät välttämättä ole yhtä innostuneita juuri minun mielestäni tärkeiden asioiden
kehittämisestä.
2) Lupaan
kyseenalaistaa toimintatapojani, ottaa etäisyyttä ja katsoa asioita
objektiivisemminUrautuminen on helppoa. Tänä vuonna pyrin siihen, että pysähdyn säännöllisin väliajoin tarkastelemaan työskentely- ja johtamistapaani. Aion myös pyytää aktiivisemmin palautetta toiminnastani. Ehkä uskallan kokeilla tätä myös kotona.
3) Lupaan pitää huolta itsestäni, jaksamisestani ja terveydestäni
Lupaan syödä terveellisemmin.
Lupaan nukkua enemmän (mikäli pienimmät perheenjäsenet sen sallivat…). Lupaan
aloittaa taas liikkumisen. Yritän ymmärtää sen, että vaikka pidemmät unet
lohkaisevat vuorokaudesta tunnin pari enemmän ja liikkumiseen voi mennä muutama
tunti viikossa, ne vaikuttavat tehokkuuteeni, jaksamiseeni ja hyvinvointiini
monin kerroin enemmän.
4) Lupaan delegoida paremmin
4) Lupaan delegoida paremmin
Tänä vuonna aion opetella
delegoimaan entistä paremmin (myös kotona). Lisäksi haluan nähdä vaivaa sen
eteen, että kunnian saa se, jolle kunnia kuuluu. Aion opetella myös antamaan
aktiivisemmin ja herkemmin palautetta, erityisesti kannustavaa.
5) Lupaan
kehittää itseäni ja hankkia osaamista, jota tarvitsen
Lupaan luopua siitä
harhaluulosta, että tässä iässä pitäisi keskittyä vain oman alansa tietojen
päivittämiseen ja ajan hermolla pysymiseen. Haluan syventää ammattitaitoani,
mutta mikäli se vaatii myös aivan uusien alojen opiskelemista, olen siihen
valmis. Eri tieteiden väliset vuoropuhelut ovat kiinnostavia ja laajentavat
näkemystä maailmasta. Aion siis jatkaa itseni kehittämistä tänä vuonna. Ja
opiskella ehkä myös jotakin sellaista, mikä saa minut vain hyvälle tuulelle.
6) Lupaan
muistaa elämäni prioriteetit
En aio luvata, että tänä vuonna
en tekisi töitä kotona. Pyrin kuitenkin vähentämään sitä, vaikkakin tiedän,
että se vaatii itseltäni edellä mainittujen lupausten toteutumista: delegointia
ja keskeneräisyyden sietämistä. Kaikkea en voi saada valmiiksi heti. Lupaan
panostaa siihen, että olen aidosti läsnä perheeni kanssa. Tämä tarkoittaa myös
sitä, että aion treenata häiritsevien ajatusteni (esimerkiksi keskeneräisten työasioiden)
sivuun laittamista. (Tämä on yllättävän vaikeaa introvertille, jonka ”pään
sisäinen elämä” – joksi sitä itse kutsun – on kamalan houkutteleva.)
7) Lupaan
olla itselleni armollinen
Samalla kun pyrin sietämään
asioiden keskeneräisyyttä, haluan olla myös omalle keskeneräisyydelleni
armollinen. Hyväksyn sen, että en ole valmis, enkä tule sitä ikinä olemaankaan.
Kyllin hyvä ja vilpitön pyrkimys hyvään saavat riittää.
8) Lupaan
olla rohkea
Lupaan seistä tehtävieni ja
ajatusteni takana. Lupaan olla rohkea ja ottaa myös tietoisia riskejä.
9) Lupaan
unelmoida hyvillä mielin
Käytän polttoaineenani unelmia. Olen
silti pitänyt unelmointia aina vähän nolona höpöhöpö-juttuna. Tänä vuonna
lupaan kuitenkin antaa itselleni täyden luvan hattarapäiväunille ja tähtien
tavoittelulle. (Unelmointi voi toimia myös hyvänä rentoutuskeinona.
Uuvuttavimpina kotiäitiyspäivinä, jolloin uneni olivat jääneet todella vähiin
ja ”omaa aikaa” ei ollut, sain itseni sopivaan unelmointihorrokseen esimerkiksi
vaunuja heiluttaessani. Kokeilkaapa – luulen että toimii myös ilman vaunuja
jonkin rutiininomaisen työn ohessa. :)
10) Lupaan
antaa tilaa uusille asioille
Vaikka lupaankin ottaa
kehittämisen suhteen rauhallisemmin, haluan tänä vuonna olla avoin uudelle.
Haluan antaa tilaa uusille ideoille, avauksille, haasteille ja ihmisille. Mukavatkin
asiat voivat joskus uuvuttaa, jos niitä on liikaa. Siksipä pyrin siihen, että
uuden asian tullessa elämääni, luovun jostakin vanhasta (tässä kohtaa en
kuitenkaan puhu ihmisistä).
Ja lopuksi:
Lupaan palata näihin lupauksiini
myös blogissani tämän vuoden aikana. Toivottavasti minulla on silloin mukavaa kerrottavaa.
Onnellista uutta vuotta myös
Sinulle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti