Vuosi on ollut täysi. Samaan aikaan raskas ja kevyt. Tärkeä monella tapaa. Käänteentekevä.
Tänään halusin taas kirjoittaa. En siksi, että olisin siinä niin hyvä. En siksi, että luulisin, että minulla olisi jotakin erityistä annettavaa, vaan siksi, että minä haluan. On ihanaa haluta, ja on ihanaa tehdä mitä haluaa. Tiedätkö... olisi tylsää kirjoittaa siksi, että minulta odotettaisiin jotakin. Siksi lupaan senkin, että kirjoitan tästä lähtien vain silloin, kun siltä todella tuntuu ja siihen on aikaa. Jatkossa tiedätte, että silloin kun minusta ei kuulu, täällä päässä menee taas hiukkasen liian lujaa. Ja sekin on sallittua!
Isälläni on tapana keskustelussa kuin keskustelussa kaivaa paperia ja kynä esiin ja piirtää selostamansa asia ruutuvihkoon. En ole ikinä tajunnut tuota - hänen piirroksensa harvoin avaavat asiaa minulle yhtään sen enempää. (Oikeastaan päin vastoin!) On sitten kyseessä ilmastointikoneen tekniikka, auton jarrupalat tai lyhin reitti pisteestä a pisteeseen b (mikä muuten on hänen pakkomielteensä!), ruutupaperi on täynnä samanlaisia kuulakärkikynän vetoja, silkkaa sekamelskaa. Se on hänen tapansa hahmottaa.
Noloa myöntää, harrastan itsekin vähän samaa. Minun on piirrettävä ja kirjoitettava, jos aion saada ajatuksistani kunnon kiksit. Syy-seuraussuhteet, organisaatiokaaviot, prosessikaaviot... näitä riittää. Missään ei ole muuten mitään järkeä. Ne ovat vain irrallisia sinkoilevia ajatuksia, joista on turha yrittää kiinni. Voi sitä voittajan tunnetta, kun kaikki on paperilla ja löydän ajatusteni väliset kytkökset. Silloin saatan todeta itselleni: olitpa sinä fiksu!
Takanani on reilu vuosi uudessa työssä, mutta olen edelleen kuin Liisa ihmemaassa. Kohtaan kaikkea uutta ja jännää päivittäin. En kuitenkaan koe valtavaa riittämättömyyden tunnetta, vaikka kaikkea en osaakaan ja ymmärräkään. (Mitenkähän monta uutta termiäkin olen vuoden aikana oppinut? Ensimmäisiä olivat muistaakseni pritsi, nasofiberoskooppi ja endoskopia. Viimeisin oli tällä viikolla: bronkodilataatio! Ei kuulkaa ihan peruskauraa kauppatieteilijälle!) Työyhteisön salliva ja kannustava ilmapiiri ovat isoja iloja myös esimiehelle.
Tämän vuoden aikana työni helmiä ovat olleet päivät, jotka olen saanut viettää organisaationi eri tiimeissä. Näistä undercover-hommista on sen verran paljon kerrottavaa, että jätän sen ensi kertaan.
Undercover-hommia sairaanhoitajatiimissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti