Perheeseemme iski syysflunssa. Ajatus nukkua edes kunnon yöunet ennen tämän päiväistä auditointia jäi vain haaveeksi. Päivästä selvittiin kuitenkin niin hyvin, että pikkuflunssa ei tunnu enää missään. Kirjoittelenkin nyt endorfiini-burana -pöllyissä.
Meillä suoritettiin sertifiointiauditointi (ISO 9001: 2015). Osallistuin ensimmäistä kertaa ulkoiseen auditointiin, enkä takuulla ollut se, jota päivä olisi vähiten jännittänyt. Tsemppihokemamme viime viikkoina on ollut: "teemme parhaamme, ja katsotaan mihin se riittää." Olemme toistelleet tätä toisillemme (ja jokainen on tainnut samaan aikaan itsekseen miettiä, mitä kaikkea sittenkin voisi vielä fiksata entistä parempaan kuntoon). Laatutyötä ei tehdä auditointeja varten, mutta kyllähän sen tietää, että jokainen kunnianhimoinen ja yhtään täyspäinen pohjalainen haluaa, että oma tontti on kunnossa, kun sitä tullaan tarkastamaan.
Päivä oli positiivinen yllätys. En puhu lopputuloksesta - vaikka sekin oli (tietenkin) erinomainen - vaan käsittelyn positiivisesta ja rakentavasta otteesta ja siitä, että auditoija keskittyi myös positiivisen tunnustuksen antamiseen. Itselleni oli antoisaa havainnoida eri ammattiryhmien auditointeja. On mieletön tunne kuunnella sivusta, kun työntekijät kertovat työstään ja toimintatavoistaan, ja miten siitä paistoi läpi halu tehdä laadukasta asiakaslähtöistä työtä ja kehittyä sekä ylpeys omista tehtävistä ja osaamisesta.
Seuraavaksi on luvassa aikamoista itsekehua (johtuu edelleen pöllyistä) - joten niin halutessasi voit sivuuttaa seuraavat kappaleet ja siirtyä suoraan viimeiseen.
Olimme johtamisen auditointiosiossa mukana koko esimiesporukka. Meille se oli itsestään selvää, emme nähneet siinä mitään kummallista. Auditoija totesi jälkikäteen, että tämä harvinainen ratkaisu osoitti paljon: kaikki kantavat vastuuta ja esimiestyö ja johtaminen ovat yhteistä tekemistä. Ja taas havahduin: sellainenhan toimiva työyhteisö on, että voimme tukeutua toinen toisiimme, meillä on yhteinen, selkeä päämäärä ja kukin hoitaa siitä oman palasensa. Sen mitä osaa parhaiten.
Eikä johtajan ole tarkoitus osata jokaista organisaationsa prosessia ja sen vaihetta. (Tuskin tekään toivoisitte, että minä olisin organisaatiomme paras labranäytteiden ottaja, välinehuoltaja, anestesiahoitaja, leikkaava lääkäri... saati kaikkia näistä!) Käsitellessämme organisaatiomme riskejä, olin omalla vahvuusalueellani kommentoidessani yksikkömme strategisia, henkilöstö- ja talousriskejä, kun taas muut esimiehet olivat parhaita omien osaamisalueidensa prosessiriskien tunnistajia. Tätähän se on: kukin tietää paikkansa ja vahvuutensa. (Turha mennä sorkkimaan toisen tontille. Ja varsinkin turha kuvitella itsestänsä liikoja!)
Toinen itseäni ilahduttanut asia oli kiitos siitä, miten yhteinen strategiamme on jalkautettu yksikköömme, tiimeihimme ja jokaisen työntekijän arkeen. Strategiamme painopisteitä, visiotamme ja arvojamme pidetään arjessa esillä, ja ne ohjaavat oikeasti toimintaamme ja valintojamme. Tästäkin olen kyllä aika ylpeä.
Se, että työyhteisö koostuu mahtavista ja erilaisista persoonista: kehittäjätyypeistä, rakentavista kyseenalaistajista, innostujista ja innostajista, eteenpäin menijöistä, positiivisista ja sitoutuneista tekijöistä, ei ole itsestäänselvyys. Ei myöskään se, että yhteistyö toimii niin hienosti siitä huolimatta, että kahden organisaation yhdistämisestä on vasta vuosi. En ole tätä itsestäänselvyytenä pitänytkään, mutta oli valtavan hienoa kuulla ulkopuoliselta arvioitsijalta se, miten työyhteisön asenne, henki ja yhteinen tavoite välittyvät myös ulkopuoliselle.
Ja kun olin lähdössä työpaikalta kotiin, ja työntekijä kertoi spontaanisti ovensuussa, miten on ollut niin ihanaa palata lomalta töihin, ihanien työtehtävien ja työkavereiden pariin! Ihan parasta palautetta! Mitä muuta esimies voisi muka pyytää? Ei mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti