Työtä ja perhe-elämää

Iltatähtemme tullessa tällä viikolla puolenvuoden ikään ja perhevapaani puoleen väliin, pohdin tällä kertaa työn ja perheen yhteensovittamista.

Työssäkäyvät perheelliset joutuvat arvioimaan perheen ja työn merkitystä elämässään. Ainakin siinä vaiheessa kun uusi lapsi saapuu perheeseen, on pohdittava, milloin äiti palaa töihin ja miten lapsen hoito järjestetään.

Ihmiset suhtautuvat työhönsä hyvin eri tavoin. Jos työ on vanhemmille enemmän kuin ns. pakollinen välttämättömyys, on työn ja perheen yhteensovittamisessa todennäköisesti enemmän haasteita.

Ruuhkavuodet

Kehityspsykologiassa yksi tapa hahmottaa aikuisen elämää, on jakaa se nousevaan, toimeenpanevaan ja hyväksynnän vaiheeseen. Nouseva vaihe viittaa paljon puhuttuihin ruuhkavuosiin. Tuolloin pyritään vakiinnuttamaan omaa roolia työelämässä ja uraorientoituneet pyrkivät urallaan eteenpäin. Samoihin aikoihin lapset ovat pieniä ja vaativat paljon huolenpitoa. Positiivista on, että tutkimusten mukaan näyttäisi siltä, että juuri tuolloin aikuisilla on myös voimavaroja tämän kaiken hoitamiseen. (Nurmi ym. 2014)

Muistelin juuri huvittuneena erästä tilaisuutta, jossa olin puhumassa muutamia vuosia sitten, kahden lapsen äitinä. Minua oli pyydetty kertomaan omista kokemuksistani perheen ja uran yhdistämisessä. Tuolloin koin perheemme tilanteen kovin haastavaksi. Nyt neljän lapsen äitinä ihmettelen, mitä vaikeaa tilanteessa oikein oli. Kaikki on kuitenkin suhteellista ja tunteeni oli silloin tosi. Uskon myös näkemykseen siitä, että ihminen kehittyy aikuisenakin, ja jokainen eletty päivä ja koettu tilanne (sekä jokainen lapsi) kasvattaa ja kehittää meitä.

Itse en ole koskaan ajatellut, että minun tulisi valita joko äitiys tai ura. Toisaalta olen kokenut silloin tällöin huonoa omaatuntoa siitä, että olen halunnut panostaa myös työhöni. Esikoistyttäreni odotusaikana hain ensimmäistä alani työpaikkaa ollessani viimeisilläni raskaana ja sain paikan. (Lyllersin haastatteluun valtavan mahani kanssa ja ajattelin, että kukaan mies ei takuulla palkkaa tässä tilassa olevaa naista töihin.) Toimitusjohtajan kanssa sovittiin, että aloitan työn lapseni ollessa puolen vuoden ikäinen. Näin tehtiin. Tämän mahdollisti se, että tyttäreni isä jäi kotiin. Imetykset hoidettiin aamulla, ruokatunnilla ja töiden päätyttyä. Tilanne oli kaikin puolin ihanteellinen, mutta mielipahaa aiheuttivat lukuisat kommentit siitä, miten olin hylännyt pienen lapsen. Isää ei pidetty tasaveroisena lapsen hoitajana. Onneksi asenteet ovat kuitenkin muuttuneet reilussa kymmenessä vuodessa.

Työn ja perheen yhteensovittaminen

Nurmi ym. (2014) viittaavat Kinnusen ym. (2005) ja Rantasen ym. (2012) tutkimuksiin, joiden mukaan näyttää siltä, että ihmisen emotionaaliset kokemukset voivat siirtyä ympäristöstä toiseen, esimerkiksi työstä perhe-elämään ja toisinpäin. Aikaisemmin kiinnostusta on herättänyt erityisesti kielteisten kokemusten siirtyminen (esimerkiksi työuupumus lisää väsymyksen tunnetta myös perhe-elämässä), mutta nykyään on nähty, että työ- ja perhe-elämän välillä voi tapahtua myös positiivista siirräntää. Tämä tarkoittaa sitä, että onnellinen perhe-elämä voi antaa voimia työhön ja toisaalta työhyvinvointi voi heijastua myös perheeseen.

Työn ja perheen yhteensovittaminen voidaan nähdä kahdesta eri kulmasta. Toiset pitävät helpottavana seikkana sitä, että työ- ja perhe-elämä erottuvat selvästi toisistaan. Tällöin työsähköposteihin ei vastailla vapaalla eikä seuraavan päivän esitystä valmistella illalla. Toiset taas kokevat helpottavaksi sen, että työ ja perhe nivoutuvat yhteen. Tällöin työtä voidaan tehdä myös vapaalla ja joitakin henkilökohtaisia asioita voi hoitaa töiden ohessa. Kaikissa töissä työn ja perheen erottamista tai nivomista ei pysty kuitenkaan itse määrittelemään.

Meidän perheessämme työn ja perheen yhteen nivominen tarkoittaa sitä, että töitä tehdään välillä kotona – vuorotellen tai lasten mentyä nukkumaan. Lasten ollessa sairaina apuihin saapuvat mahdollisuuksien mukaan isovanhemmat tai jos tilanne sallii, töitä tehdään kotoa päin. Joskus lapset ovat olleet myös mukana kokouksissa, joita on pidetty sen jälkeen kun päiväkoti on mennyt kiinni (värityskynät, kirja, pillimehu ja prinsessakeksit auttavat paljon). Koska työpäivät venyvät molemmilla välillä pitkiksi, pyritään perheen kalenteri saamaan ajoissa kasaan niin, että päällekkäisyyksiä ei tulisi.

Elämässä on muutakin kuin työ

Julkisuudessa on viime päivinä tuotu esiin johtamista koskevan kirjansa julkaisseen, Koneessa ja Nokialla työuransa tehneen yritysjohtaja Matti Alahuhdan ajatuksia. Yksi näkemyksistä oli, että huolehdi siitä, että sinulla on aina jotakin tärkeämpää elämässäsi kuin työ. Myös Salmela-Aron (2008) tutkimus osoittaa, että vahva työhön suuntautuminen ei ole yhteydessä positiiviseen hyvinvointiin, vaan on päinvastoin uhka työhyvinvoinnille. On todettu, että ihmiset, jotka ovat tyytyväisimpiä elämään, ovat asettaneet työn lisäksi tavoitteita myös muille elämän osa-alueille, esimerkiksi perheeseen tai vapaa-aikaan.

Pari viikkoa sitten olin erään yrityksen hallituksen kokouksessa Helsingissä. Pienin tyttäreni kulkee mukanani, sillä tämäkään tytär ei ole maitopullosta välittänyt. Törmäsin matkalla entiseen orkesterikaveriini, sopraano Tiina-Maija Koskelaan, ja hän kertoi saaneensa seuraavan ohjeen perheen ja työn yhdistämiseen: Nauti ja tee täysillä aina sitä, mitä kullakin hetkellä olet tekemässä. Jos se on työtä, tee työsi täysillä. Jos se on lapsen kanssa kotona olemista, tee se täysillä. Siitä ei hyödy kukaan, että työssä ollessa kärsii huono äiti –tai huono isä –ajatuksista tai toisaalta lasten kanssa ollessa miettii töitä.  

Työkaverini – lastenohjaaja – kertoi kerran, miten eräs äiti oli kertonut tyttärensä lausahtaneen näin: ”Kuuntele nyt äiti minua!”. Äiti tähän: ”Kuuntelen koko ajan.” Johon tytär: ”Ei kun kuuntele myös silmilläsi.”

Olimme sitten kotivanhempia, uravanhempia tai molempia (kuten varmasti useimmat meistä), ollaan sitä täysillä.



Tämä ihana ja käänteentekevä kirje tyttäriltäni herätti minut viime vuonna huomaamaan, että joskus vaativat työtilanteet näkyvät lapsille asti.

Lähteitä:

Nurmi J-E, Ahonen T., Lyytinen H., Lyytinen P., Pulkkinen L., Ruoppila I.: Ihmisen Psykologinen kehitys (2014).

Salmela-Aro K.: Motivaatio ja hyvinvointi elämän siirtymissä (2008). Julkaisussa: Psykologia 5/2008.